Kiinalaista kokista

Markkinointi ja mainonta uutisoi tänään Coca-Colan kääntävän tölkkinsä myös kiinaksi, venäjäksi, thaiksi, ja etiopiaksi olympialaisten ajaksi. Advertising Agen alkuperäisestä jutusta selviää, että kyse on juhlapaketista, joissa eri kielisten tölkkien pakkauksissa esiintyvät myös nimekkäät urheilijat.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että nimi käännettäisiin nyt uudelle kielelle. Kiinalaista (ja muunkinmaalaista) kokista on ollut olemassa jo vuosikaudet, ja brändin lokalisoinnissa Coca-Cola onkin onnistunut esimerkillisen hyvin.

Coca-cola kääntyy kiinalaisten suussa muotoon 可口可乐, kekou kele [kö-kou-kö-lö], mikä tarkoittaa kirjaimellisesti: hyväksyä, suu, onnellinen. Yhdessä merkkiparit kekou ja kele tarkoittavat maukasta ja onnellista. Mitäpä sitä muuta voisi toivoa virvoitusjuomalta kuin maukkautta ja onnea! (Selkokielinen ja tarkempi erittely kiinalaisesta semantiikasta kiinnostuneille löytyy täältä.)

Ulkomaisten brändien lokalisointi Kiinan markkinoille onkin haasteellinen ja tärkeä juttu. Yritysten on usein tehtävä suuriakin myönnytyksiä brändinsä suhteen saapuessaan Kiinan markkinoille, sillä brändin kirjoitusasu muuttuu. Mahdollisia merkkiyhdistelmiä eli kirjoitustapoja on usein vähintään satoja, joten hyvän nimen valinta on vaikeaa. Ajat ovat muuttumassa, mutta vielä jokunen vuosi sitten Kiinassa ei menestynyt monikaan länsimainen brändi.

Nimen valinnassa kannattaa olla tarkkana ja valita luotettava kiinalainen kumppani avuksi nimenvalintaan. Kitsastelu voi nimittäin tulla kalliiksi. Niin kävi muun muassa Nissanille, joka käänsi uuden Bluebird-mallinsa nimen kiinaksi:

Nissan’s Bluebird (sedan) is translated as Lan-Niao in Chinese. In Mandarin, lan means blue and niao means bird-no problem. However, the reading of the characters for lan niao in the Minnan (Hokkien-Taiwanese) is lan jiao, which also sounds like the word for male genitals. It’s rather complicated, but although blue in Minnan is lan and bird is jiao, the term lan jiao is bad, to put it mildly. (Good characters, Inc..)

Mikä on maineen hinta?

Janne Saarikko kirjoittaa Kauppalehden blogissaan osuvasti kodinkonekauppojen piittaamattomuudesta kuluttajan kokemuksista. Saman olemme mekin kokeneet viime viikkoina, jolloin olemme tuskailleet uuden liesituulettimemme kanssa.

Ostimme Gigantista muutama viikko sitten Gorenjen liesituulettimen. Kyseessä taisi olla kaupan kallein tuuletin, ja tuote luvattiin toimittaa muiden ostamiemme kodinkoneiden (=kaikki keittiön kodinkoneet) kanssa sovittuna ajankohtana.

No liesituuletinta ei tietenkään näkynyt tai kuulunut sovittuna päivänä, ja Gigantista ilmoitettiinkin, että liesituuletin toimitetaan erikseen, sillä se täytyi tilata erikseen maahantuojalta. No problem.

Päivänä, jolloin liesituuletin oli sovittu toimitettavaksi Gigantista soitettiin kerran. Kun emme olleet tuohon yhteen puheluun vastanneet, tuuletin oli viety Gigantin varastoon, eikä siitä sitten sen koommin kuulunutkaan.

Tämäkään ei ollut vielä varsinaisesti mikään ongelma, vaikka jouduimmekin itse hakemaan tuulettimen. Mielessä tosin välähti kysymys, miksi maksoimme kotiinkuljetuksesta 80 euroa. (Jos kyseessä olisi ollut arkkupakastin, ei Gigantin-reissu olisi ehkä sujunut aivan yhtä hyvissä tunnelmissa.)

Mutta tästä ne ongelmat vasta alkoivat (ja anteeksi lukijoille pitkä johdanto!).

Liesituulettimen mukana ei tullut minkään valtakunnan asennusohjeita ja käyttöohjeetkin riemastuttivat liberaalilla oikeakielisyyskäsityksellään (esimerkkinä mainittakoon, että kirjaimet i oli korjattu kirjaimella f). Lisäksi tuulettimesta puuttui osa sen kokoamiseen välttämättömistä ruuveista.

Jollain ilveellä saimme vekottimen kattoon, mutta kun halusimme irrottaa siitä päällimmäisen osan, se ei irronnutkaan. Tuntikausien (tai siltä se ainakin tuntui) vitkuttamisen, kiroilun ja ähertämisen jälkeen laite saatiin irti katosta. Tuloksena kiinnitysmekanismiltaan tuhoutunut liesituuletin sekä ammottava reikä ja veritahroja vasta viimeistellyssä katossa.

(Tässä vaiheessa luvattakoon, että lopussa kärsivällisiä lukijoita odottaa palkinto.)

Episodista riemastunut poikaystäväni marssi Giganttiin ja vaati asiaan ratkaisua eli a) uuden vastaavan laitteen tilalle tai b) laitteen pikaisen huollon. Gigantti valitsi vaihtoehdon b ja laite lähetettiin jälleenmyyjän huoltoon.

Tiedustellakseni korjauksen aikataulua, soitin tuulettimen perään Giganttiin kolme neljä kertaa, ja jätin kaksi soittopyyntöä, joihin ei vastattu. Viimein kun sain jonkun langan päähän, minulle annettiin huoltofirman puhelinnumero. Numeroon ei vastattu, sillä pieni firma vietti vappuvapaita.

Kun viimein saimme ilmoituksen, että liesituuletin on valmis, sen mukana seurasi 160 euron lasku korjaamisesta. Poikaystäväni maksoi tympiintyneenä laskun. Hauskinta tässä oli vielä se, ettei kiinnitysmekanismia ollut korjattu: vain ne kaksi osaa, jotka olimme saaneet jumiin, oli irrotettu toisistaan.

160 euron laskun ei mistään ja vastuun sälyttäminen asiakkaalle tuotteen korjaamisesta tuntuvat hieman kohtuuttomilta, kun a) tuotetta ei alun perinkään toimitettu sovitusti, b) asennusohjeet olivat vähintään puutteelliset ja c) asiakas joutui itse hoitamaan koko rumban (ja ah, itse asiassa myös itse korjauksen!) sen sijaan että Gigantti olisi itse ollut yhteydessä huoltoliikkeeseen. Lisäksi jouduimme korjaamaan tuhoutuneen katon. Mitäpä sitä muutakaan keksisi viikonloppujensa ratoksi?

Mutta se pointti (ja tämä on samalla palkinto kaikille teille, jotka jaksoitte lukea tänne asti):

Olisiko Gigantin kannattanut maksaa itse 160 euron korjauslasku - tai vielä parempaa; maksattaa se maahantuojalla - siitä hyvästä, että minä en kirjoittaisi tätä vaan kukkasia ja hunajaa tänne blogiin, että en kertoisi jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle tästä raastavasta tapahtumaketjusta ja Gigantin surkeasta palvelusta ja siitä että saattaisin jatkossakin asioida Gigantissa (ainakin useammin ja ison rahatukun kanssa)?

Mitä mieltä te olette? Minusta se olisi halpa hinta siitä, että edes yritetään välittää asiakkaasta, ja loppukädessä maineesta.

Siis ei ole todellista

Ebookers se osaa mainostaa: että ihan itse saa valita, mihin ja milloin lähtee lomalle! Ohhoh. 

Muutama nyrkkisääntö yritysblogimaailmaan

LinkedInin “yhteisöevankelista” Mario Sundar vertaa oppejaan yritysblogaamisesta Chuck Norrisin (EMC, Vice President of Technology Alliances) vastaaviin. Näiden kahden miehen teeseihin on helppo yhtyä.

1. Ihmiset blogaavat vain yhdestä syystä: koska he haluavat.

2. Hieno titteli ei tee hyvää blogaajaa.

Toimitusjohtajalla ei ole välttämättä aikaa säännölliseen blogaamiseen, eikä ole tarviskaan.  Sen sijaan henkilöstön pitäisi blogata aiheesta, jonka he parhaiten hallitsevat.

3. Harjoittele hiekkalaatikolla.

Sisäiset blogit ovat hyvä harjoitusalusta ennen siirtymistä interwebiin.

4. Yritys+blogi on mahdoton yhtälö

Yritysblogin haasteena on pitää blogaaminen hauskana - ketään ei kiinnosta kuolettavan tylsä yritysjargon.

5. Blogiyhteisö

Kokenutkin blogaaja kaipaa tukea blogiyhteisöltä.

Loppuun vielä Sundarin kommentti:

The bottom line is that blogging at a startup is quite different from blogging at a “corporation”, both with unique challenges. But, the underlying goal in both cases is simply the ability to communicate effortlessly without the barriers of a company, between the producers of a service/product with the consumers of that service/product. Period.

Viidakkorumpu toimii

Minua on viime aikoina askarruttanut verkossa lisääntynyt viidakkorumpumarkkinointi. Englanniksi puhutaan word-of-mouth marketingista (WOMM) tai buzzista, mutta olisiko viidakkorumpu termille hyvä käännös? Suusta-suuhun -markkinointi kuulostaa lähinnä kituvalle annettavalta tekohengitykseltä.

Idea toimii esimerkiksi niin, että yritys antaa tuotteensa ilmaiseksi blogaajan käyttöön, ja blogaaja sitten kertoo käyttökokemuksistaan omassa blogissaan.

Ja blogirumpu toimii. Täytyy tunnustaa, että tilasin heti tällaisen suloisen elefanttikaulaketjun nähtyäni sen ensin doocen blogissa. Olen markkinoijan unelma!

Toinen hyvä esimerkki tulee myös USA:sta, jossa bloggaajat ovat oma ammattikuntasa. Humoristiblogaaja Bossy ajelee tälläkin hetkellä pitkin poikin Pohjois-Amerikkaa allaan joka viikko uusi auto. Blogiin ilmestyy silloin tällöin runo tai muu maininta Bossyn menopelistä. Nyt minäkin tiedän, että Saturn onkin auto eikä planeetta.

Bossy ja dooce ovat monella tapaa markkinoijan unelmablogaajia. Heidän blogejaan fanittavat lähinnä naiset ja blogeilla on tuhansia lukijoita (silloin kun dooce sallii kommentit, niitä kertyy tunneissa satoja). Kohderyhmän tavoittaa siis hyvin ja mikäli blogaaja hoitaa kirjoittamisen hyvin/hauskasti/tyylikkäästi, lukijat eivät edes pahastu markkinointiviesteistä. Päinvastoin - minäkin haluan olla juuri niin kuin tyylikäs dooce!

Kohderyhmän lisäksi yritystä kiinnostaa tietenkin se, mitä blogaaja aikoo tuotteesta kirjoittaa. Huomio, ja etenkin kehut, ovat tietenkin se, mitä markkinoinnilla tavoitellaan ja näkyminen mielipidevaikuttajan blogissa lisää myyntiä.

Viidakkorumpumarkkinoinnissa on kuitenkin vaaransa: Mitä tapahtuu, jos tuote on kertakaikkiaan huono tai blogaajan kokemus tuotteesta on kielteinen? Yritys ei voi kieltää blogaajaa kertomasta mielipidettään, mutta kielteinen julkisuus blogimaailmassa voi syöstä koko yrityksen perikatoon. Viestit leviävät verkossa uskomattoman nopeasti. Toisaalta: jos tuote on kertakaikkisen surkea, ei se markkinoilla selviydy kauaa muutenkaan.

Suomen blogimaisemaan viidakkorumpumarkkinointi ei ole vielä tainnut juuri rantautua (korjatkaa, jos olen väärässä), mutta ihan varmasti siihen suuntaan ollaan vielä menossa. Jään odottamaan ensimmäisiä merkkejä.

(Ja hei vaan kaikki korumyyjät - ottakaa yhteyttä, niin annan osoitteen, johon voitte lähettää tuotteenne. Lupaan kirjoittaa kauniisti kaikista suloisista asioista!)

Aloitetaan!

Noniin, tässä tämä blogi nyt on, asiaa hömpän sijaan!

Ei liene vaaraa, että järin vakavaksi heittäytyisin, mutta odottakaa vähemmän henkilökohtaista avautumista ja fiktiota kuin vanhassa, henkilökohtaisessa blogissa. Yritän pitäytyä viestintään liittyvissä aiheissa.

Henkilökohtainen blogi on ollut ihan hauska ja hyödyllinen harrastus. Sitä tuunatessa on tullut blogimaailma ja monet vimpaimet siinä sivussa tutuiksi. Mutta viime aikoina on alkanut tuntua, että usein minua kiinnostava asia jää sanomatta oikean foorumin puuttuessa. Tämä on siis niille “oikeille asioille” varattu.

Toisaalta sisäinen paine kannusti tällaisen asiablogin perustamiseen: henkilökohtaista blogia seuraa moni puolituttu, ja soisin heidän mieluummin tuntevan minut asiallisena viestinnän ammattilaisena. Hahaa. No enhän minä tietenkään tätä niille kirjoita, vaan pikemminkin vastapainoksi omien hautajaisten suunnittelulle, ihmissuhdeselvittelylle, lomamuistelulle tai -haaveilulle ja loputtomille listoille. Ehkä ammatillinen identiteettini kasvoi liian suureksi blogien hiekkalaatikolle!

En meinaa muuten millään päästä kunnolla jyvälle tästä WordPressistä, mutta olkoon nyt toistaiseksi. Pitää vielä säätää myöhemmin tyylitiedostojen kanssa (koska eihän tämä tällaisena minulle kelpaa), mutta se saa odottaa.

Tervetuloa siis yhteisöviestintä-aiheisen blogini pariin!

Ole hyvä ja kommentoi, lue, linkkaa, laita viesti ja NAUTI!

T. AQ