Suomalainen, herää! Olet brändilähettiläs.

17 07 2014

Oli hienoa lukea Suomessa asuvasta naisesta, joka oli nostanut suomalaisen äitiyspakkauksen maailmanmaineeseen Redditin luetuimpien juttujen joukkoon. Hetken kuluttua paljastui, että jutun kirjoittaja ei ollut suomalainen, vaan Suomessa asuva amerikkalainen nuori nainen, joka iloitsi mahtavasti suomalaiskeksinnöstä.

Tapahtuma osoittaa hienosti sen, miten kuka tahansa voi olla oman maansa vaikutusvaltainen brändilähettiläs. Ei tarvita maabrändityöryhmiä tai komiteoita, sen kun vaan puhutaan hyvää Suomesta.

Olisi hienoa, jos emme tarvitsisi ulkomaalaisia kertomaan näitä positiivisia juttuja. Olen kuitenkin omassa työssäni todennut, että valitettavasti me suomalaiset olemme surkeita jakamaan onnistumisia. Ylpeyden aiheita kyllä olisi, mutta suomalaiset kritisoivat, valittavat, mollaavat eivätkä ainakaan jaa hyviä uutisia eteenpäin.*

Otetaan esimerkki tältä viikolta:

Finnair valittiin Skytraxin kyselyssä jo viidettä kertaa peräkkäin Pohjolan parhaaksi lentoyhtiöksi. Palkinto on alalla arvostettu ja tunnustus tulee suoraan asiakkailta: puolueettomaan kyselyyn osallistuu 18 miljoonaa matkustajaa yli 160 eri maasta.

Jaoin saman uutisen Finnairin suomen- ja englanninkielisillä Facebook-sivuilla. Reaktioiden erilaisuus näiden kahden sivun välillä ei enää yllättänyt minua.

Suomenkielinen postaus sai 663 tykkäystä ja sitä jaettiin 11 kertaa. Iso osa kommenteista oli negatiivisia. Valitettiin omasta huonosti menneestä lennosta ja ulkoistuksista, kuka mistäkin. Finnair Suomi

 

Globaalilla sivulla vastaanotto oli ihan toisenlainen. Vaikka suomenkielisen postauksen oli nähnyt kaksinkertainen määrä ihmisiä englanninkieliseen postaukseen nähden, englanninkielisellä postauksella oli tykkäyksiä oli lähes saman verran (488 kpl) ja jakoja neljä kertaa enemmän (48 kpl). Lähes kaikki kommentit olivat positiivisia.

Skytrax global

Ymmärrän toki, että tilanne kotimarkkinoilla on erilainen ja suomalaiset varmasti tietoisempia Finnairin ongelmista kuin Suomen ulkopuolella. Finnair herättää eri tavalla tunteita täällä kuin muualla. Kehitettävää on aina, mutta valituksille ja reklamaatioille on oma paikkansa. Kyse ei nyt siis ole siitä, etteikö Finnairin Facebook-sivulle saisi jättää palautetta. Kyllä saa, ja vastaamme kaikkiin viesteihin mielellämme.

Tämä suomalaisten nuiva vastaanotto saa minut kuitenkin ihmettelemään, että kuka muu tätä meidän kansallista lentoyhtiötämme nostaa, jollemme me suomalaiset itse?

Kuka nostaa niitä muita tuhansia suomalaisia pieniä yrityksiä, joissa yritetään menestyä ja kansainvälistyä, jos emme itsekään niihin usko?

Suomessa tapahtuu paljon hienoja asioita, jotka vain ulkomaalaiset huomaavat. Mikään ei kuitenkaan estä meitä itseämme tuomasta näitä asioita esille, etenkään silloin, kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Meillä jokaisella suomalaisella on nettiyhteys ja kännykkä ja olemme luku- ja kirjoitustaitoisia. Jo siinä on monta syytä iloon ja ylpeyteen. Siinä on myös kaikki mitä tarvitaan positiivisten tarinoiden kertomiseen Suomesta. Miksi emme tekisi niin?

*Raaka yleistys, pahoittelut mielensäpahoittajille


Toiminnot

Information

3 responses

18 09 2014
Lassi Laukkanen

Hei!
Hyvä kirjoitus minuakin askarruttavasta aiheesta. Minkä vuoksi suomalaiset eivät osaa olla iloisia ja ylpeitä niistä asioista, jotka meillä on hyvin? Mitä tulee Finnairiin, niin suomalaisilla saattaa olla ulkomaalaisiin lentomatkustajiin verrattuna roimastikin pidemmältä ajalta kokemuksia kyseisestä yhtiöstä. Minä olen kymmenen vuoden aikana nähnyt miten Finnair on kilpailutilanteen muuttuessa radikaalisti joutunut karsimaan palveluitaan. Osa keskieurooppalaisista kilpailijoista on Euroopan lennoillaan kyennyt pitämään palvelukonseptinsa sellaisena, että Finnair ei välttämättä pärjää vertailussa. Sen sijaan visuaalisen ilmeensä (Marimekon kuoseineen) ansiosta Finnairista voi saada laadukkaan mielikuvan ja kaukolennoillehan on lähiaikoina luvassa palvelua parantavia uudistuksia.
Sitten on nuo matkustamopalveluiden ulkoistukset, jotka kirjoituksessakin mainitaan. Niitä en pysty sulattelematta nielemään, sillä kyseessä on suomalaisen näkökulmasta suurempi yhteiskunnallinen asia. Lisäksi Finnairin suurin voimavara on nimenomaan suomalaisen matkustamomiehistön ammattitaito ja yhteishenki, joka luo hyvää ilmapiiriä matkustamoon. Se on aivan ainutlaatuista ihan maailman mittapuussakin ja Monoclehan tässä taannoin totesi Finnairin lentoemännistä ”Best ladies in the sky.
Vaikka en Finnairin henkilöstöpolitiikkaan ja yhteiskuntavastuun toteuttamiseen sekä kaikkiin viime vuosien ”palvelu-uudistuksiin” olekaan ollut tyytyväinen, niin ulkomaalaisille pyrin aina kehumaan Finnairia ja olemaan siitä ylpeä. Englanninkielisissä yhteyksissä käyn Finnairista toisenlaista keskustelua, kuin suomenkielisissä. Toivon Finnairille menestystä ja paljon asiakkaita kansainvälisillä markkinoilla. Sen sijaan suomeksi keskusteltaessa kiinnitän enemmän huomiota yhteiskunnallisiin seikkoihin ja itsekin raskasta asiakaspalvelutyötä kunnianhimoisesti tekevänä olen myös huolissani Finnairin ihanien lentoemäntien ja stuerttien työssäjaksamisesta tässä ilmailualan mylleryksessä ja kaiken mediaryöpytyksen keskellä.
Joka tapauksessa toivoisin jokaisen suomalaisen ottavan ruotsalaisista mallia ja olevan ylpeä asioista, joissa olemme onnistuneet. Se vaikuttaa yleiseen ilmapiiriinkin. Suomalaisten olisi myös hyvä muistaa, että suomalaisista sulkeutuneista hapannaamoista valittaminen ei auta, jos itse on samanlainen. Kannattaa katsoa peiliin ja opetella itse hymyilemään. Kaikki suomalaiset eivät välttämättä osaa itse hymyillä ensin kadulla vastaan kävelevälle tuntemattomalle ihmiselle katseiden kohdatessa. Sen sijaan suomalainen osaa kyllä hymyillä takaisin, jos itse hymyilee ensin.

18 09 2014
Aku

Kiitos kommentista, Lassi! Finnair oli tuossa lähinnä esimerkin vuoksi, enkä minäkään halunnut tällä kirjoituksella ottaa mitään kantaa työehtokeskusteluihin yms. Toivon jaksamista ex-kollegoille niin matkustamossa kuin muuallakin yhtiössä, ja vähän positiivisuutta suomalaisille yleisesti.🙂

18 09 2014
Lassi Laukkanen

Juu, käsitin Finnairin olevan vain esimerkki, mutta heti herätti tunteita🙂 Pääpointtihan käy ilmi jo otsikosta ja jokaisen suomalaisen olisi hyvä käsittää kyseinen asia. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota, että esimerkiksi Facebookissa ihan ryhmästä riippumatta suomalaiset tuntuvat tykkäävän enemmän negatiivisista palvelukokemuksista kuin positiivisista. Hassua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: