5+5 vinkkiä yritysblogaajalle

22 05 2014

Olin aamulla Procomin tilaisuudessa kertomassa kokemuksiani Finnairin yritysblogeista. Hävetti mennä paikalle, koska plen piinallisen tietoinen siitä, että jos vain ehtisin, voisin hoitaa blogeja paljon paremminkin. Niissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, joka jää ajanpuutteen vuoksi hyödyntämättä.

Mikä upeinta, kone meni tilttiin ennen esityksen alkua, joten räppi meni ihan freestylena. No, ei se mitään haitannut!

Tässä vielä oppini yritysblogiin, jossa on useampi asiantuntijakirjoittaja. Ekat viisi vinkkiä on sarjaa ”älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ja toiset viisi on sitten niitä hyviksi koettuja havaintoja siitä, mikä tuottaa positiivisia tuloksia.

1. Suunnittele sisällöt

Sisältöjen suunnittelu on tärkeää, jos haluaa, että sisällöt palvelevat organisaation tavoitteita ja että hommassa säilyy joku roti.

2. Pidä julkaisuaikatauluista kiinni

Kerran tai kaksi kertaa viikossa on mielestäni hyvä julkaisutahti yritysblogille, joskin julkaisutahtiakin tärkeämpää on, että sisältö on laadukasta. Asiantuntijoiden patistelu saattaa olla työlästä ja harva kirjoittaja pitää sovituista deadlineista vapaaehtoisesti kiinni, joten aikatauluista muistutteleminen on ihan oikeaa työtä ja tärkeää. Varaa siihen aikaa.

3. Tee analytiikasta paras ystäväsi

…ja tee sen seuraamisesta päivittäinen rutiini. Blogiin johtaneet hakusanat antavat inspistä ja vihjettä suosituista sisällöistä ja niitä kannattaa hyödyntää sisältösuunnittelussa. Analytiikka paljastaa myös liikenteen lähteet, paljastaa toimivat sisällöt ja auttaa muodostamaan kokonaiskuvan siitä, mihin suuntaan blogi on kehittymässä.

4. Palkitse kirjoittajia

Palkkion ei tarvitse olla rahaa, vaan se voi olla yhteinen tapaaminen, kehuja, koulutusta tai vaikka mitali. On tärkeää, että blogin kirjoittajat kokevat saavansa jotain bloggaamisesta, oli se sitten riihikuivaa, uusia taitoja tai sosiaalista arvonnousua.

5. Osallistu keskusteluun muissa blogeissa

Parhaat bloggaajat käyvät lukemassa ja kommentoimassa myös muiden blogeja ja käyvät keskustelua myös muualla kuin omassa blogissa. Voi olla omituista käydä kommentoimassa blogia yrityksenä, mutta kirjoittajat voivat kommentoida muita blogeja omana itsenään, ja ohjata kävijät kommentista yritysblogiin.

6. Linkitä ristiin

Ohjaa kävijöitä blogiisi Facebookista, Twitteristä, yrityksen intranetistä, uutiskirjeistä jne jne. Ota myös bloggaajan henkilökohtaiset kanavat käyttöön.

7. Valjasta innostuneimmat mukaan

Tunnista tyypit, jotka ovat kiinnostuneita bloggaamaan ja joilla on siihen kykyjä ja aikaa. On turhaa yrittää tuputtaa ajatusta vastarannan kiiskille ja pakottaa. Tunnista ihmiset, joilla on taito tuottaa sisältöjä. Jos kirjoittaminen ei ole luontaisin tapa, videoblogi tai valokuva voi toimia, ja kannusta bloggaajia. Kaikista ei saa bloggaajia  millään, mutta monista sellaisen saa pienellä rohkaisulla.

8. Ole henkilökohtainen ja persoonallinen

Kannustan hulluttelemaan reippaasti! Vain ani harva pystyy revittelemään blogissa niin paljon, että se menisi överiksi. Tunnista kirjoittajien vahvuudet (yksi saattaa olla herkkä, toinen tuntee pienimmätkin yksityiskohdat), ja hyödynnä niitä. Kirjoittajan oma tyyli syntyy ajan kanssa, ja tekee blogista kiinnostavan. Älä tapa kirjoittajien luovuutta ja iloa liiallisella editoinnilla tai konseptoinnilla. Luota bloggaajiesi omaan asiantuntemukseen ja fiilikseen. Innostus näkyy myös ulospäin.

9. Käytä blogia taustoittamiseen ja keskusteluun osallistumiseen

Blogi on sinun mediasi. Voit ottaa siellä kantaa ajankohtaisiin keskustelunaiheisiin ja tarjota omaa näkemystäsi ja asiantuntemustasi keskusteluun. Reagoi nopeasti! Blogi on myös oivallinen apuväline, kun media kaipaa lisätietoja. Asiantuntijajuttujen elinkaari saattaa olla hyvinkin pitkä, joten klassikkoaiheesta kirjottaminenn maksaa vaivan.

10. Ota oppia lifestyle-blogeista

Seuraa suosittuja blogeja ja apinoi perässä. Näyttävät ja kauniit kuvat, henkilökohtaiset videoblogit ja listat toimivat myös yritysblogien puolella.


Toiminnot

Information

One response

12 10 2014
Sari Venäläinen

Tämäpä hauska ja paikkansapitävä lista. Itse lähestyin samaa aihetta toisesta näkökulmasta, ja listasin kymmenen helppoa tapaa mokata koko homma.🙂 http://sarivenalainen.fi/10-tapaa-mokata-yritysblogissa/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: