Aamun Hesari uutisoi ajattelemattoman Facebook-kirjoittelun aiheuttamien irtisanomisten lisääntyneen PAMin työntekijöiden keskuudessa. Maailmaltahan noita juttuja on kuulunut jo pitkään, mutta Suomessa asiaan on ilmeisesti herätty vasta viime aikoina. PAM kertoo tapauksia olevan jo parikymmentä.
Olin viime keväänä teollisuuslakimiesten some-aamiaisella, jossa eräs juristi kertoi suomalaisten työnantajien nukkuvan Ruususen unta, ja toisaalta olevan lepsuja. Juristina hän oli sitä mieltä, että yritysten täytyy varautua maineriskeihin ja toisaalta muistaa oikeutensa tarvittaessa vaikka irtisanoa työntekijänsä sosiaalisessa mediassa tapahtuvan törppöilyn takia. Nyt siis neuvoista on otettu vaarin.
Itse jäin kuitenkin miettimään miten moni noista tapauksista olisi varmasti voitu välttää hyvällä ohjeistuksella. Moni ei tule ajatelleeksi sanomistensa merkitystä ja esimerkiksi statuksen näkyminen kaikille voi tulla monelle yllätyksenä. Ja aina on niitä, jotka luulevat voivansa sananvapauden suojissa sanoa mitä sylki suuhun tuo.
On työnantajan puolelta rehtiä ja selkeää kertoa millaista vastuuta se odottaa työntekijöiltään työajan ulkopuolella. Ohjeistus on työnantajalle helppo keino ehkäistä ongelmia ja toisaalta turvata selustansa, jos jotain sattuu.
Työntekijät kokevat ohjeistuksen yleensä positiivisesti ja selkeyttävänä.
Irtisanomiset ovat aina ikäviä ja yrityksen kannalta haitallisia. Aina niin pitkälle ei tarvitsisi mennä. Ohjeistukset kuntoon siis!
PS. Lue myös aiempi blogipostaukseni Mihin sosiaalisen median ohjeistuksia tarvitaan?

[...] This post was mentioned on Twitter by Harto Pönkä and others. Harto Pönkä said: RT @akuvaramaki: Blogasin: Some-ohjeistuksella voitaisiin välttää irtisanomiset http://bit.ly/g6RhT5 [...]