Viidakkorumpu toimii

16 04 2008

Minua on viime aikoina askarruttanut verkossa lisääntynyt viidakkorumpumarkkinointi. Englanniksi puhutaan word-of-mouth marketingista (WOMM) tai buzzista, mutta olisiko viidakkorumpu termille hyvä käännös? Suusta-suuhun -markkinointi kuulostaa lähinnä kituvalle annettavalta tekohengitykseltä.

Idea toimii esimerkiksi niin, että yritys antaa tuotteensa ilmaiseksi blogaajan käyttöön, ja blogaaja sitten kertoo käyttökokemuksistaan omassa blogissaan.

Ja blogirumpu toimii. Täytyy tunnustaa, että tilasin heti tällaisen suloisen elefanttikaulaketjun nähtyäni sen ensin doocen blogissa. Olen markkinoijan unelma!

Toinen hyvä esimerkki tulee myös USA:sta, jossa bloggaajat ovat oma ammattikuntasa. Humoristiblogaaja Bossy ajelee tälläkin hetkellä pitkin poikin Pohjois-Amerikkaa allaan joka viikko uusi auto. Blogiin ilmestyy silloin tällöin runo tai muu maininta Bossyn menopelistä. Nyt minäkin tiedän, että Saturn onkin auto eikä planeetta.

Bossy ja dooce ovat monella tapaa markkinoijan unelmablogaajia. Heidän blogejaan fanittavat lähinnä naiset ja blogeilla on tuhansia lukijoita (silloin kun dooce sallii kommentit, niitä kertyy tunneissa satoja). Kohderyhmän tavoittaa siis hyvin ja mikäli blogaaja hoitaa kirjoittamisen hyvin/hauskasti/tyylikkäästi, lukijat eivät edes pahastu markkinointiviesteistä. Päinvastoin - minäkin haluan olla juuri niin kuin tyylikäs dooce!

Kohderyhmän lisäksi yritystä kiinnostaa tietenkin se, mitä blogaaja aikoo tuotteesta kirjoittaa. Huomio, ja etenkin kehut, ovat tietenkin se, mitä markkinoinnilla tavoitellaan ja näkyminen mielipidevaikuttajan blogissa lisää myyntiä.

Viidakkorumpumarkkinoinnissa on kuitenkin vaaransa: Mitä tapahtuu, jos tuote on kertakaikkiaan huono tai blogaajan kokemus tuotteesta on kielteinen? Yritys ei voi kieltää blogaajaa kertomasta mielipidettään, mutta kielteinen julkisuus blogimaailmassa voi syöstä koko yrityksen perikatoon. Viestit leviävät verkossa uskomattoman nopeasti. Toisaalta: jos tuote on kertakaikkisen surkea, ei se markkinoilla selviydy kauaa muutenkaan.

Suomen blogimaisemaan viidakkorumpumarkkinointi ei ole vielä tainnut juuri rantautua (korjatkaa, jos olen väärässä), mutta ihan varmasti siihen suuntaan ollaan vielä menossa. Jään odottamaan ensimmäisiä merkkejä.

(Ja hei vaan kaikki korumyyjät - ottakaa yhteyttä, niin annan osoitteen, johon voitte lähettää tuotteenne. Lupaan kirjoittaa kauniisti kaikista suloisista asioista!)


Toiminnot

Tietoa

Kommentoi

Voit käyttää näitä tageja : <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>